Tämä epätavallinen otsikko kaivannee hieman selitystä ellei sitten Tyrvännössä aloitettu kokeilu ole jo kiirinyt tiedoksi laajemmalle piirille. Aloitan ongelman ytimestä. Jokainen lienee törmännyt viime aikoina siihen, että esineiden ja käsitteiden nimet ovat muuttuneet totutusta. Puhutaan itsellisyydestä, sairauslomasta, päättötodistuksesta ja -työstä, muuttokoulutuksesta ja kotoutuksesta. Myös nimistöä muutetaan, vaikka jokainen käsittää, että konkianen ja
nirkko ovat täysin turhia ja keinotekoisia nimityksiä eivätkä missään nimessä vie kieltä eteenpäin. Missään ei selosteta, miten käsite tai nimi on muuttunut ja kenen toimesta, mieluummin annetaan ihmisten tuntea itsensä hölmöksi. Erityisesti nuoret ja nokkelat naistoimittajat, jotka kerkeästi omaksuvat heille ylhäältäpäin syötettyjä käsitteitä ja toimintatapoja, pyrkivät käyttämään muuntuneita termejä hyvin tiheään. On helppo kuvitella esimerkiksi television haastattelutilanne, jossa tällainen toimittaja ei anna armoa haastattelemalleen uhrille, joka takeltelee uusien termien käytössä.
Jos jossain yksityisluonteisessa tilanteessa, kuten
Petäyksen kesäterassilla, saat käynnistetyksi keskustelun aiheesta, keskustelukumppanisi on mitä todennäköisimmin miespuolinen ekspertti, joka käyttää uutta termiä työnsä vuoksi. Luultavasti kyseessä on tällöin opettaja, jonka päällimmäisenä tehtävänä on saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että uusi termi, vaikkapa jaksotodistus, on todellakin aivan eri käsite kuin mahdollisesti tuntemasi välitodistus ja asioita ei missään tapauksessa pidä sekoittaa toisiinsa. Tällaisessa tilanteessa on parasta vaihtaa keskustelu vaikkapa muuttuvien tähtien nykyaikaiseen havainnointiin, koska et tule kuitenkaan koskaan ymmärtään keskustelutoverisi tarkoitusperiä.
Miten tämä sitten liittyy otsikkoomme? Kyseessä on Tyrvännössä käynnistämäni kielen muuttoon liittyvä hanke, jolla ensinnäkin voidaan vaikuttaa itse kieleen, saadaan selville millä tekniikalla ja miten suurella harkinnalla uusia sanontatapoja itse asiassa syntyy ja kolmantena ja tärkeinpänä seikkana voidaan vahvistaa kieliasioissa alakynteen joutuneiden tavallisten ihmisten itsetuntoa. Tämä tapahtuu siten että lanseeraamme uuden käsitteen:
‘
repotulet Retulansaaren yllä’. Tähtitieteen harrastajat ymmärtävät, että asian ydin on muuttaa tutumpi ‘revontulet’ uuteen muotoon ‘repotulet’. Näennäisenä syynä on se, että revontulet on sanana huono. Revon, siis ketun tulet, on taas loogisena käsitteenä niin järjetön, ettei sitä tarvinne selostaa tässä. Totean vain, että kettu ei esimerkiksi osaa käsitellä tulta. Lisäksi sana sisältää genetiivin ja odottaisimme että se kirjoitetaan erikseen kahdeksi eri sanaksi. Ehkä näin onkin, mutta se on epäolennaista varsinaisen aiheemme kannalta. Oleellista on, että selitykset ovat yhtä hyviä kuin vastaavat muut selitykset uusien termien luonnissa.
Uusi termi on mahdollista saada myös yleiseen käyttöön omaksumalla oikea tekniikka, jota hieman selostan jatkossa. Koska tekniikassa on oleellista kiinnittää huomiota otsikkoomme vielä hieman laajemmin, analysoin ensiksi sitä. Sanassa ‘repotulet’ on sijamuoto muutettu tahallisesti nominatiiviksi, yleensä olemme tottuneet käyttämään
partitiivia, ja puhumme revontulista. Toiseksi mainitsemme, että repotulet nähdään Retulansaaren yllä, mikä on tietenkin epätarkkaa, koska ilmiö on optisesti näennäinen. Todellisuudessa repotulet ovat tietenkin napalakkien yllä. Retulansaari on myös ovelasti valittu. Paikka on samassa suunnassa kuin Ritvala, jossa on pidetty helkatulia. Nominatiivin käyttö sopisi myös paremmin sanapariin
‘Ritvalan helkatulet’. Koska Ritvala on taas osa Sääksmäkeä, jossa Elias Lönnrot runoili
Helkavirsien ensimmäisen osan, on käsitteiden sekamelska valmis. Tätä käytämme hyväksi kuvitellussa haastattelutilanteessa seuraavaksi.
Ajatellaan, että repotulikäsitteen lanseeraaja on vaikkapa tv:ssä haastateltavana. Tällöin on itsepintaisesti käytettävä repotuli-termiä, vaikka toimittaja yrittäisi puhua vanhanaikaisesti revontulista. Yleensä käy niin, että varsinkin nuoret naispuoliset toimittajat saattavat omaksua nopeasti uuden käsitteen ja silloin tiedätte jo voittaneenne. Lisäksi toimittaja käyttää sitä jo seuraana päivänä aamutelevisiossa. Tässä on apuna juuri edellä mainittu käsitteiden sekaannus. Naistoimittajan leveällä
kurkiaisella varustetut aivot eivät selviydy vyyhdestä ankkuroimatta sotkuisia käsitteitä solidisti olemassa olevaan käsitemaailmaan.
Miesten, erityisesti ylen vanhempien toimittajien tai vastaavien kanssa, on hankalampaa. Yleensä he eivät edes huomaa, että haastateltava käyttää eri termiä. Ja jos huomaavat, todennäköisesti unohtavat pian. Hyvä vinkki on seuraava: jos miestoimittaja yskäisee, tekee jonkin tahattoman eleen, vaikkapa sanoo nykyaikaiseen tapaan kahdesti: revontulet – repotulet, silloin on painettava voimakkaasti päälle ja päästään toivottuun lopputulemaan. Yleensä kannattaa ampua ns. 'sarjoja': Uutta termiä käytetään korostetun usein ja sitten pidetään tauko, jonka aikana miestoimittajan aivot voivat levätä ja pohtia miten naurettavalta keskustelu näyttää. Haastattelua joudutaan ehkä editoimaan rajusti tai se menee liian hölmönä kokonaan hukkaan. Siis parempi antaa periksi, saattaahan olla, että todella kuuluu puhua repotulista - jokseenkin näin menee fiksuimpien miestoimittajien ajatuksen juoksu.
Mitä hyötyä tästä sitten on? Ei tietenkään mitään, kuten ei muustakaan käsitteiden sotkemisesta. Tämä on kuitenkin niitä harvoja tapoja, jolla tähtitieteen harrastajat pääsevät vaikuttamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kiusaamaan muita ihmisiä. Tyrvännössä on ainakin alustavissa keskusteluissa päätetty ryhtyä systemaattisesti käyttämään repotuli-termiä – miten kivalta se kirjottamisen tässä vaiheessa jo kuulostaa! Toivottavasti koko maan harrastajat ymmärtävät tässä asiassa liittyä yhteen, ennen kuin uusi nimi keksitään jossain muualla.
Juhani Varvas
Äidinkielen muuttotutkija
